Logium Oy

Logium Oy on innovatiivinen ja kasvava, kansainvälisiä järjestelmiä toimittava ohjelmistotalo, joka on erikoistunut matka- ja kuluhallintaan sekä työaikajärjestelmiin. Ohjelmistoillamme on lukuisia jälleenmyyjiä ja yhteistyötahoja. Järjestelmiämme käytetään yli kymmenessä muussa Euroopan maassa usealla eri kielellä.

Valtionhallinnon Puitesopimustoimittaja

Olemme aikaansaava, globaalisti ajatteleva yritys ja työntekijämme ovat modernin teknologian osaajia. Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme markkinoiden kustannustehokkaimmat ratkaisut. Siksi asiakastyytyväisyytemme on poikkeuksellisen korkea. Asiakkaat saavat valmiit ratkaisut käyttöönsä joko ohjelmistopalveluna tai asennettuna lisenssinä. Ohjelmistopalvelun eli SaaS-liiketoiminnan osuus on jopa 90% kaikista asiakkuuksista. Toki esimerkiksi isot konsernit, joilla on omia laitepalvelukeskuksia, hankkivat usein lisenssejä. Logiumin tuotteita käyttävät sekä suuret globaalit käyttäjäorganisaatiot että keskisuuret ja pienet yritykset. Joustavien ohjaustoimintojen, korkean käytettävyyden ja skaalautuvan sekä taloudellisen kustannustason takia hyvinkin pienet yritykset saavat mittavaan ja vaativaan käyttöön kehitetyt järjestelmät käyttöönsä.

Logiumin järjestelmät ovat pitkälle kehitettyjä valmisohjelmistoja, joiden käyttöönotto on suoraviivaista ja sujuvaa, oli sitten kyseessä globaali palvelukeskusratkaisu tai yhden yksikön pikakäyttöönotto.

Menestyksemme pohjautuu M2- ja TIIMA-ohjelmistoihin, joissa yhdistyvät korkea laatu, monipuoliset toiminnallisuudet, erinomainen käytettävyys sekä tyylikkään graafisen käyttöliittymän moderni design. Tuotteet vastaavat täten erinomaisesti nykyaikaisten käyttäjien asettamiin korkeisiin vaatimuksiin ja ovat tarvittaessa räätälöitävissä myös asiakaskohtaisesti. M2-järjestelmä ja TIIMA-tuoteperhe ovat toimintavarmoja, käyttölogiikaltaan intuitiivisia ja tehostavat päivittäisten työrutiinien hoitamista. Asiakas voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa, yrityksen toiminta tehostuu ja saavutetaan kustannussäästöjä.

Suomen Vahvimmat

Logium on saavuttanut Suomen Vahvimmat -sertifikaatin jo useana vuotena. Sertifikaatti on merkki siitä, että yrityksemme on luotettava yhteistyökumppani – nyt ja tulevaisuudessa.

Tervetuloa asiakkaaksemme!


(Klikkaa kuvaa lukeaksesi lisää sertifikaatista.)

.